OPPILAITOS JA GALLERIA LINNOITUS

Historia

Lappeenrannan kuvataidekoulu aloitti toimintansa syksyllä 1980. Koulurakennus, joka alun perin vuonna 1884 rakennettiin vankilan sauna- ja pesulatuvaksi, päätettiin peruskorjata kuvataidekoulun käyttöön kaupunginvaltuuston 350 v. juhlakokouksessa vuonna 1999 . Rakennuksessa toimi vankila-ajan jälkeen mm. kaakaopapupaahtimo, joka antoi nimensä koulun galleria Kaakaopavulle, nykyisin Galleria Linnoitus. Nykyisissä tiloissa, jotka ovat edelleenkin loistavat ja tarkoituksenmukaiset, koulu on toiminut vuoden 2000 lopusta lähtien.

Kuvataidekoulu sijaitsee Lappeenrannan linnoituksessa historiallisesti merkittävällä paikalla Koulurakennus ja Linnoituksen ainutlaatuinen miljöö tarjoavat esteettisesti nautittavan ja virikkeisen opiskeluympäristön, mikä edistää toiminnallisuutta ja yhteistyötä erityisesti lähiympäristössä. Samalla suhde omaan kaupunkiin ja sen historiaan syvenee.

Kuvataidekoulu antaa laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa lapsille, nuorille ja aikuisille, sekä muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa. Opetus kuvataidekoulussa on laadukasta ja oppilaslähtöistä, joka perustuu ammattitaitoisen, motivoituneen ja innostuneen opettajakunnan työhön.

Lappeenrannan kuvataidekoulu on aktiivinen toimija ja vaikuttaja erilaisissa yhteistyöverkostoissa erityisesti Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa, mutta on mukana myös valtakunnallisissa verkostoissa. Koulun toiminnassa kunnioitetaan kuvataiteen ja taidekasvatuksen perinteitä ja vaalitaan alueen kulttuuriperintöä, mutta seurataan myös ajan ilmiöitä aktiivisesti, kehitetään toimintoja ja uusiudutaan. Lasten ja nuorten opinnoissa painotetaan arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatusta.

Koulun tilat ja Galleria Linnoitus

 

Tilojen esittely / vuokraus

Vuokraamme kuvataidekoulun tiloja koulutustilaisuuksien ja juhlien pitoon. Kesäisin alakerran opetustilat muuntuvat Galleria Linnoitukseksi, missä on kolme erillistä galleria tilaa.

Tiedustele vuokrattavia tiloja:

Kuvataidekoulun rehtori Hanne Ronkanen: puhelin: 044 223 2909, sähköposti: hanne.ronkanen(at)lprkuvataidekoulu.fi

Galleria Linnoitus – tilojen vuokraus näyttelykäyttöön 
KESÄN 2025 HAKU ON PÄÄTTYNYT, katso tästä tulevat näyttelyt!
 

Koulun alakerran opetustilat muuntuvat Galleria Linnoitukseksi kesän ajaksi.

Näyttelyhaku tilaan (yht. 240 m2) seuraavalle kesälle avautuu edellisen syyslukukauden aikana.

Voit hakea myös ilmoitettuja aikoja pidempää tai lyhyempää ajanjaksoa. Tutustuthan hakuohjeisiin ja vuokraehtoihin. Näyttelyaikaa voi hakea myös vapaamuotoisella hakemuksella hakuajan ulkopuolella.

Näyttelyajat ja hakuohjeet

Kesällä galleria on avoinna ma-pe 10-16 ja viikonloppuisin la-su 11-15.

Näyttelyaika sisältää sekä näyttelyn ripustuksen että purkamisen.  Hinnasta sovitaan sopimusta tehdessä. 
Taideyhdistyksen jäsenet saavat 10% alennuksen. 

NÄYTTELYTILOJEN LISTAHINNASTO 2025:

Tila 1,              100 m2   255€ /vko,    510€ /2vkoa
Tila 2,                 60m2   130€ /vko,    260€ /2vkoa
Tila 3,                 80m2   180€ /vko,    360€ /2vkoa
Tila 1 ja 2,        160m2  360€ /vko,    610€ /2vkoa 
Tila 1, 2 ja 3,   240m2   490€ /vko,    865€ /2vkoa

Pidemmät ajat sopimuksen mukaan.  

HAKUOHJEET 

Toimita täytetty näyttelyhakemuslomake kuvataidekoulun rehtorille tarvittavilla liitteillä varustettuna:
hanne.ronkanen(at)lprkuvataidekoulu.fi tai Lappeenrannan kuvataidekoulu, Hanne Ronkanen, Kehruuhuoneenkuja 8, 53900 Lappeenranta.

Näytteilleasettajat valitaan Taideyhdistyksen hallituksen kokouksessa.

Mikäli jostain syystä teet vapaamuotoisen hakemuksen tulee hakemuksesta selvitä seuraavat asiat:

  • hakija, yhteystiedot (puhelin, sähköposti, osoite, nettisivut)
  • haettava näyttelyaika
  • mitä tiloja haetaan (tilat 1, 2 ja 3)
  • näyttelyn nimi ja sisältö
  • ansioluettelo
  • portfolio (kuvia teoksista, video tms.)

 

VUOKRAEHDOT

Vuokrasta sovitaan hinnaston mukaan. Vuokrasta 1/3 tulee maksaa sopimuksen teon yhteydessä, loppuosa ennen näyttelyn alkua. Mikäli ennakkomaksua ei ole suoritettu annettuun eräpäivään mennessä, sopimus purkaantuu.

Hintaan sisältyy:    

Näyttelytila ja sen valvonta maanantaista perjantaihin klo 10 – 16. Viikonloppuisin ja arkipyhinä näytteilleasettaja huolehtii näyttelyn valvonnasta itse, joista sovitaan etukäteen vuokranantajan kanssa.  Juliste ständeihin koko 50×70

Hintaan EI sisälly:  

Julisteet (jaettavat A4, A5, standit 50×70), kutsukortit, postitus, kopiointi eikä avajaiset tai niiden tarjoilu. Näytteilleasettaja huolehtii avajaisten järjestelyistä itse.

Muut ehdot

Vuokralainen on velvollinen sopimaan näyttelyn avajaisten ajankohdan, sekä purkuajankohdan vuokranantajan kanssa ennen vuokra-ajan alkua. Näyttelyjulisteissa sekä muissa kuvallisissa mediailmoituksissa on käytettävä Galleria Linnoituksen logoa ja julisteet tulee hyväksyttää Galleria Linnoituksen edustajalla 2 viikkoa ennen näyttelyn alkua, ajankohdat 2. ja 3. 15.6. mennessä.

Vuokralainen vakuuttaa itse esille laittamansa teokset. Mikäli vuokralainen tai vuokralaisen vastuulla oleva taho tai henkilö aiheuttaa vuokralaisen käyttöön luovutetuille tiloille tai näissä tiloissa oleville välineille tai tilojen huonekaluille vahinkoa tai sellaisia muutoksia, joiden ennalleen saattaminen aiheuttaa vuokranantajalle kustannuksia, tulee vuokralaisen korvata vuokranantajan osoittamat vuokranantajalle aiheutuneet välittömät vahingot ja kustannukset mikäli vahingon tai kustannusten syynä on ollut vuokralaisen tahallinen tai huolimaton toiminta. Huomatuista vahingoista on ilmoitettava välittömästi vuokranantajalle

Vuokralainen sitoutuu noudattamaan vuokranantajan antamia turvallisuus- ja kulkuohjeita. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle saamiensa ohjeiden laiminlyönnistä aiheutuvat kustannukset. Vuokralainen ei saa luovuttaa tilojen turvallisuuteen liittyviä tietoja tai välineitä (avaimia tms.) kolmannelle osapuolelle.